top of page
Nimetön malli (8).png
Kaksi piirrettyä ruskeaa hevosenkenkää muodostavat yhden W kirjaimen

Tiimi

Nimetön malli (7).png

niinkuin Cher tai Prince

Kun ensimmäisen kerran leikkasin sormiini 2000-luvun alussa, en ole sen jälkeen taakseni katsonut. Olen tavannut mitä ihanimpia ihmisiä vuosien varrella ja on se hiustenleikkaaminen vienyt minut maailmallekin asti. Olen hakenut paikkaani monesti ja tuntuu, että viimein se on löytynyt kaikkien näiden vuosien jälkeen. Moottoritie olisi kyllä edelleen kuuma, mutta on tullut minun aikani piirtää se oma X aarrekartalle ja jäädä siihen hetkeksi hengailemaan.


Puhun ja parturoin, kaikkea silleen sopivasti, vähän vuorotellen ja samaa aikaa.


”--hän rokkia rakastaa ja takatukkia kesäyössä, joten otetaan kuppi kahvia ja kerrotaan tarinoita menneiltä vuosilta toisillemme, ollaan just sellaisia, kun sillä hetkellä satutaan olemaan”


Meille saat tulla just sellaisena, kuin olet 🫶🏼 kahvia on aina saatavilla eikä rentoudesta pihistellä. Meillä kenenkään ei tarvitse olla yksinäinen.


info@wwsaloon.fi

0442466273

Instagram:

@parturiroosa


Piirros Wild West Saloonin omistajast Roosasta. Vaaleanpunainen stetsoni ja farkkutakki

Roosa

töppönen, ropponen, corginpoikanen


Liikkeen vakio henkilökuntaan kuuluu reilu vuoden ikäinen corginpoika Rodeo. Hän on vähintään yhtä vokaalinen, kuin mammansa ja toimii liikkeen ovikellona. Energinen ja kaikkia rakastava töppöjalka touhottaa omiansa ja esittelee ylpeänä milloin mitäkin aarretta - lupaan, että ainakin toinen teistä tulee istumaan käskystä!


rodeo@wwsaloon.fi

Piirros Wild West Saloonin omistajast Roosasta. Vaaleanpunainen stetsoni ja farkkutakki

Rodeo

Selma, rautarouva


Palaan liiketyöhön kampaajana parin vuoden modistiopintojen jälkeen, valmiina täydentämään jokaisen tyyliä hiuksista alas buutsiremmeihin asti.

Kampaajana loistan mullettien sekä erilaisten punk- ja rock -tyylien parissa. Rakkaus alaa kohtaan kumpuaa kuitenkin siitä, kun luon hiustyylin joka saa sinut loistamaan täydessä potentiaalissasi, oli tyylisi millainen tahansa. Sinun näköinen sekä arkeesi räätälöity hiustyyli tulee aina olemaan arvokkain ja näyttävin asusteesi.


Tule tutustumaan! Tuolissa voimme kommunikoida myös englanniksi ja ruotsiksi. Tarjoan myös hiljaisia palveluita.


Huom! Toistaiseksi kaikki värikäsittelyt ja värjäyspalvelut varaan vain puhelimitse tai sähköpostitse!


 

selma@wwsaloon.fi

0442466273

 

Instagram:

@kampaajaselma



Piirros Wild West Saloonin omistajast Roosasta. Vaaleanpunainen stetsoni ja farkkutakki

Selma

bottom of page